Auta luonto, anna voima, tee vereni vahvemmaksi

Savoonkin pärähti himppu lunta, mutta se ei menoa haitannut. Viikonloppu meni aikalailla metsästyksen parissa. 

Perjantaiaamuna itse lähdin Nanon ja Väpän kanssa metsässä olevalle tielle lenkille, avo lähti Biegan kanssa kävelemään metsään. Tarkoitus oli, kelin ollessa lintuystävällinen, että parhaimmillaan pystärille saataisiin yhdessä isännän kanssa kontakti lintuun edes puolivahingossa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Biegga on tietysti vielä pieni eikä ymmärrä käytännössä mitään ja tämä yhdessä huonohkon lintutilanteen kanssa, on avo käynyt myös yksin tarkistelemassa latvoja jälkikäteen - tuloksetta. Todella vahvasti pystäri on kuulema hirven jäljille menossa, joten saas nähdä, heitetäänkö sittenkin lintuhaaveet roskiin ja siirrytään hirveen. Uskoisin, että tärkeintä olisi nyt vaan jollain ilveellä lintu löytää (ja pudotettua), niin saisi koiralle näytettyä, mitä etsitään.

Metsästysviettiä pennulla on kyllä aivan selkeästi, mutta tällä hetkellä panostamme myös luoksetuloon (joka on aivan onnetonta), yksinoloon  ja sisäsiisteyteen (alkavat vaikuttamaan jo hyvälle) sekä hihnassa totutteluun (sekin jo ihan mallillaan). Kummankin kaksijalkaisen vanhemmat ja isovanhemmat sekä Retun lauma on käyty myös jo moikkaamassa sekä vähän jo ihmisvilinään totuteltu. Rohkea pentu tuntuu kaiken kaikkiaan olevan.


Kotipaikan metsästysalueen ympärillä pyörivä susi hieman arvelutti (hukka kun hirvikoiran muutama päivä sitten taas vei), mutta riskit tiedostaen päätimme silti käydä eilen metsäställä Väpän kanssa, sillä keli oli mitä parhain kaikkien kannalta. Tällaisessa tilanteessa kiitän Väpän lyhythakuisuutta ja onneksi vakiopaikkamme on pohjoisempana suden liikkumasta alueesta, mutta linnuntietä pitkin ei matka silti ole pitkä, joten oman jännityksensä tuo suden liikkuminen tuo. Avo ja Biegga olivat mukana myös, koska Väpän on jotenkin helpompi hyväksyä uusi tuttavuus mieluisalla alueellaan. Vähän jopa leikiksi meinasikin laittaa! Pystäri ja avo lähtivät kulkemaan kuitenkin omia reittejään, me koitettiin hakea jänistä eri suunnasta isän ja koiran kanssa.

Äänestä ja vauhdista päätellen Väpä sai näkökontaktin jänikseen yks kaks parin tunnin metsässä olon jälkeen sillä aikaa, kun me keskityttiin puhumiseen. Isä lähti passiin ja vähän jo kuulosti, että koira saa jänön ajettua suoraan nenän eteen, mutta aina ääni kaikkosi kauemmas kunnes tuli taas lähelle. Tutkasta sitten tunnin päästä katsottiin, kun tuntui että ympyräähän tuo menee, että lähes täydellistä ympyrää jänis oli tosiaan koiraa pyörittänyt koko ajan. Ensimmäinen hukkakin sitten tuli, mutta puolen tunnin päästä Väpä sai jäniksen taas hetkeksi ylös ja ympyrää jatkettiin.  Ajokin alkoi siinä hiipua lopulta ja alkoi tekemään enemmän hukkaa. Vitivalkoisena jänis on hankala saada kunnolla liikkumaan värikkäässä maastossa, koska se menee piiloon jatkuvasti, joten loppuajasta koira koitti pomputtaa ylös silloin tällöin äänellään, kun ei tuntunut saavan selkoa mihin jänis oli mennyt piiloon. Neljä tuntia ajon alkamisesta Väpä ei ollut vieläkään antanut periksi hukalla ja alkoi taas vähän enemmän haukahdella, mutta aika valitettavasti tuli vastaan ja koira piti huutaa pois erittäin pitkin hampain. Äärimmäisen hyvää työskentelyä sillä oli tällä kertaa kaiken kaikkiaan - haki alusta alkaen mahtavasti ja sitkeästi yritti hukankin selvittää. Sen suhteen jäi todella hyvä mieli, vaikka edelleen harmittaa, kun joutui kesken työskentelyn huutaa pois. 

Väpällä ollaan saatu tänä vuonna melkein joka kerta jonkunlaista ajopätkää, vaan saalis on uupunut ja hukallakin se on enimmäkseen luovuttanut herkästi. Koiran eilinen työskentely oli kuitenkin niin maan mainiota, että todella harmitti lopettaa kesken. Hännänpäänsä tuo oli piiskannu taas ihan verille ja vanha pieni haava oli auennut takajalasta uudestaan, joten sen suhteen oli ihan hyvä hetki ottaa koira kyytiin. Toisaalta en usko, että oltais ristiturpaan saatu itse kontaktia, vaikka olisi koira vielä jäniksen saanut uudelleen ajoon. Niin perhanan paljon jänis pyöritti suoaleella ympyrää alueella, jossa on mahdotonta ampua olemattoman näkyvyyden vuoksi, että oltais jo tuuriakin kaivattu mukaan. 

Tätä se metsästys on. Saattaa mennä pitkäänkin, ennen kuin saalista tulee, itsekin metsästän edelleen metsästyspukua. Jokainen reissu metsässä on kuitenkin uusi mahdollisuus ja koskaan ei ole aika metsässä mennyt hukkaan. Ei, vaikka monta tuntia seisotaan paikallaan varpaat jäässä ja välillä istutaan kannolla perse ihan märkänä. Siinä kun näkee koiran työskentelyn ja kehityttymisen sekä ylipäätään luonnon ja villieläinten toiminnan, se sydämeen tuleva lämpö kaikesta tästä mahtavuudesta lämmittää varpaita ja sormia myöten.

Divdan biegga muitalit, muitalit eadalagan màilbmis


Tässäpä tää uusin tulokas olisi, Biegga! Hää on noin neljä kuukautta vanha suomenpystykorvan pienen pieni topakka pentu. Biegga on kasvanut maalla äidinsä, sisaruksien sekä suomenajokoiran ja jämtlanninpystykorvan kanssa vanhemman miehen kanssa. Mitään ihmeellistä se ei ole nähnyt ja pääosin tilavassa tarhassa ollut ympäri vuorokauden, mutta yllättävän hyvin se on kuitenkin sisätiloihin jo nyt tottunut eikä yölläkään vinkunut ulos. Ainoastaan TV:n äänet ja kuva on aiheuttanut hauskaa hämmennystä. Käytöstavat sillä on myöskin vallankin hyvin jo hallussa ja on vastaanottavainen, touhukas ja melko rauhallinen, mutta tomera pimu. Hihnakäytös ei ole laisinkaan hallussa, mutta vastapa tuo sai kasvattajan tekemän vanhan kunnon nahkapannankin kaulaansa.

Nanosta minulla ei ole epäilystäkään, etteikö se toimeen tulisi Biegan kanssa. Käyttäytyi kuten aina ennenkin, haisteli hetken aikaa ja sitten touhusi omiaan keppien kanssa. Välillä kävi pentua tökkäämässä kuonollaan ja jatkoi taas kepin kanssa. Seurailee pennun puuhia ja välillä yrittää vähän kovakouraisesti kutsua leikkiin, mutta aikalailla normaali neutraali itsensä pennun suhteen. Bieggaa vähän kummastutti, mutta vallan hyvin otti vastaan. Kasvattajansa luona oli vilinää, joten oletinkin sen suhtautuvan ihan hyvin meidänkin koiriin.

Väpän suhtautuminen jännitti vähäsen, koska se on hieman aggre pennuillekin. Aikaisemmin olemme vanhempieni pihalla tutustutettu omani pentuihin, mutta nyt piti tutustuminen tehdä kotona vesisateessa pimeässä. Perus haistelut, rähjäämiset ja leukojen louskuttelun Väpältä sai heti alkuunsa, mutta yö menikin jo yllättävän kivuttomasti. Nukuin sohvalla, jotta pääsen pennun heittämään nopeasti pihalle, Väpä nukkui jaloissani ja jossain vaiheessa yötä havaihduin siihen, että Biegga oli myös selkäni takana. Melkein Väpässä kiinni, eikä Väpä näyttänyt olevan moksiskaan. 


Biegga lukee hyvin vanhempaa ja antaa tilaa Väpälle, eikä väkisin yritä tulla lähelle. Jos näkee Väpän olevan vastaanottavainen, käy hieman pyörähtämässä kylkimyyryä, mutta uskoo Väpän elekieltä heti, eikä anna vastakaikua. Väpä seurailee pentua ulkona jännittyneenä ja meinaa rähjätä välillä näin seuraavana aamuna vielä, jos pentu ottaa vauhtia, mutta uskon asioiden menevän ihan hyvin pikkuhiljaa. Yleensä kuukausi ajokilla on mennyt ennen kuin kunnolla hyväksyy uuden koiran laumaansa. Saa nähä miten vanhemmiten menee, narttukokemukset varsinkin Väpällä on ollut aika huonoja aikaisemmin. Ainakin porukoiden uroksien kanssa Väpä on jo fine, Banzollekaan se ei jaksa enää kauheasti huutaa, mutta tosiaan aika tarkka omasta tilastaan eestikki on ollut kautta aikain ja kertoo sen selkeästi. Olen kyllä antanu sen komentaa muita jos päin näköä tullaan riehumaan ja tönimään, josta se ei tykkää yhtään, mutta (resurssi)perseilyn kanssa on nollatoleranssi.

Jospa tuosta pennusta muovautuisi sellainen, että ei anna komentelijalle takaisin ja ei edelleenkään yritä väkisin, vaan toisiaan kunnoittaen. Siksi yritinkin valkata kahdesta nartusta tämän vähemmän omiaan puolustavan. Toinen sisko painui reissuilleen heti ja karkasi aitauksesta jatkuvasti, mutta haki riistan roippeita lupaavasti nenän eteen. Sen suhteen se tuntui paremmalle, mutta kun näin siskon nahistelevan ja komentavan voimakkaasti tämän tullessa lähelle, totesin tämän yksilön olevan ehkä parempi juuri meidän laumaan. 

Muistan jonkun sanoneen että sellainen on koti kun sinä

Sanoin vuosi sitten etten tekisi enää uutta koiratarhaa.. mutta jostain syystä löysin viikonloppuna itseni rämpimässä appivanhempieni metsässä etsien sopivan paksuisia runkoja, polttamassa toholla niistä tehtyjä tolppia, tervaamassa maahan meneviä päitä ja pian pingottamassa aitaverkkoa niiden ympärille.

Mitään varsinaista syytä uuden tarhan tekoon minulla ei ollut, lähinnä vaihtelu virkistää. Ja nään ikkunasta paremmin, ettei lähipäivinä tulossa oleva pentu pääse tarhasta karkuun tai isommat koirat jyrää sitä.. 🐾 😏 Kokoa tällä tarhalla on noin 77 neliötä, mutta kunhan ensi keväänä saadaan tehtyä toivottavasti piharemontti, tulee tarhalle tuplasti lisää kokoa. Tuo tietty alue pihasta kun olisi tarkoitus aidata kokonaan.

Tolppina toimi tosiaan noin 100mm-150mm halkaisijaltaan ja 1,8-2m pitkät olevat männyn ryngot. Ne kuorittiin epämääräisesti retkikirveellä ja moottorisahalla terävöitettiin maahan iskettävät päät. Rungot poltettiin lisäksi summittaisesti kosanilla ja päät upotettiin vanhaan kunnon tervaan. Jotta tarhan sivut olisi jotakuinkin suorat, maahan tökättiin pienet kepit ja niiden avulla asetettiin paksu lanka, jonka avulla pystyi suurinpiirtein katsomaan sivujen suoruuden. Samalla mitattiin tolppien paikat noin 1,2m välein. Tolppien paikat kairattiin rautakangella ja ne iskettiin maahan 30-50cm syvyyteen riippuen siitä, miten hyvin asettuivat, heti kun tervaisa päät olivat kuivuneet. Tärkeintä on, etteivät tolpat heilu tuulessa ja anna periksi, jos koira hyppää tai nojaa aitaa vasten. Maahan ne koputeltiin napakasti ihan vain kangella ja lekalla.  Verkolle kaivettiin muutaman sentin syvyyteen ura, kaivavalle koiralle kannattaa harkita useampaa kymmentä senttiä. Verkon laitossa kannattaa sitten  olla kaksi tekijää, joista toinen pitää verkkoa tiukalla kun toinen naulaa (perus naula tai u-mallinen sinkilä) sen tolppaan kiinni 3-4 kohtaa (aivan alaosa, keskikohtaan 1-2 ja ylös). Tolppien väliin laitettiin lisäksi kaksiväriset rautakepit noin tolppien keskikohtaan sekä samoille paikoille n. 60cm uun muotoon isketty 0,5mm harjateräs, joka pitää alaosan hyvin napakasti kiinni.

..ja sitten koirat testaamaan tarhaa!


Vanha katafalkki on täydellisen kokoinen ja korkuinen tasanne kopin oviaukon eteen antaen makuu-/istumatilaa itse kullekin. Tiedän sen, että Väpä menee koppiin suojaan aina eikä välttämättä kaipaa sinne seuraa, joten katafalkki on oivallinen katselmuspaikka Nanolle ja tulevalle piskille. Katafalkin päälle naulasin palasen kuramattoa, joka antaa tassuille pitoa. 

Kerkesin myös jo istuttaa keliä uhmaten muutaman tuijan taimen yhdelle sivulle ja hanhikkipuskat toiselle. Nyt sitten vaan odottelemaan nulikkaa!